Erilaiset TV-ohjelmat

different-tv-showsJos on katsonut televisiota viimeisen parin- tai kolmenkymmenen vuoden ajan, voi silloin sanoa, että on tullut nähtyä televisiosta jos jonkinmoisia ohjelmia. Tarjontaa on ollut laidasta laitaan, niin kotimaista kuin muunmaalaistakin. Jatkuvasti kehitellään toinen toistaan mielikuvituksellisempia ohjelmia, joiden tarkoituksena on viihdyttää ja saada aikaan keskustelua televisiota katsovien keskuudessa. Joskus kun jo luulee, että kaikki mahdolliset televisio-ohjelmien konseptit on jo käyty läpi, tupsahtaa ruutuun jokin aivan uusi sarja tai muu ohjelma, jollaista ei ikipäivänä ole nähty.

Eräs suosituimpia ohjelmatyyppejä ovat tietystikin erilaiset saippuasarjat, joita on nähty jo vuosikymmenten ajan aina Dallas-sarjasta lähtien. Toinen saippuasarjaklassikko Amerikasta on tietysti kaikkien tuntema Kauniit ja rohkeat, mutta erityisesti suomalaisten sydämet on sulattanut kotimainen Pihlajakadun yllättäviä käänteitä kuvaava Salatut elämät -sarja. Usein saippuasarjat pursuavat draamaa ja niillä on tapana päättyä aina niin jännittävään kohtaan, että seuraavakin jakso on aivan välttämättä nähtävä. Juuri tähän perustuu saippuasarjojen suuri suosio. Useimmiten televisiosta näytetään saippuasarjoja lähinnä iltapäivällä, sillä silloin niiden tärkein kohdeyleisö, aikuiset naiset, ovat todennäköisimmin kotosalla jouten. Toki saippuasarjat yhdistävät kansaa ikään katsomatta, jonka vuoksi moni katsoja kahdeksanvuotiaasta kahdeksankymppiseen seuraa mielellään myös näitä ohjelmia.

Suomalaiset ovat suuria tietovisailun ystäviä, joten tuskin on mikään ihme, että erilaiset visailuohjelmat ovat aina olleet suosittuja. 90-luvulla televisiosta seurattiin mielellään Onnenpyörää ja BumtsiBumia ja nykyään esimerkiksi Haluatko miljonääriksi -ohjelmaa, mutta vuosien varrelle on mahtunut kymmeniä muitakin tietoa mittaavaa ohjelmakonseptia. Televisiota katsellessa on mukava huudella kotoa käsin oikeita vastauksia TV-ohjelman päälle, vaikkei niistä täysin varma olisikaan.

Vaikka 80-luvullakin osattiin deittailla ja televisiosta näytettiin Napakymppiä, ovat erityisesti 2000-luvulla erilaiset seuranhaku- ja deittiohjelmat suorastaan räjähtäneet käsiin tarjonnallaan. Televisiosta voi nykyään katsoa, kuinka maajussit etsivät itselleen morsiamia, tuntemattomat suutelevat toisiaan silmät peitettyinä, joukko pariskuntia hakeutuu tieten tahtoen viehättäviä sinkkuja kuhisevalle saarelle testaamaan parisuhteen kestävyyttä, toiselta puolelta maailmaa lennätetään sinkkumiehiä käymään treffeillä suomalaisnaisten kanssa ja vaikka mitä muuta. Ohjelmakonseptit kuulostavat varsin lennokkailta, joten onkin mielenkiintoista nähdä, mitä tulevaisuudessa on luvassa!

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *